Uutiset

Neste Rallin reitti julki! Perinteitä ja Rovanperän dramaattinen muisto

​Tänä vuonna 1.-4. elokuuta ajettavan Suomen MM-rallin eli Neste Rallin reitti pohjautuu viimevuotiseen mestarireseptiin. Uudet mausteet, kuten Leustun paluu, luovat kilpailusta jälleen huippujännittävän yhteensä 23 vuoristoratamaisen erikoiskokeen voimin Keski-Suomen sorateillä.

HUOMENNA: Rovanperä ja Nuutinen esittelevät Neste Rallin reitin 2019 Ylen aamu-tv:ssä

Suomen MM-rallin eli Neste Rallin reitti julkaistaan huomenna keskiviikkona 20. helmikuuta Ylen aamu-tv:n suorassa lähetyksessä klo 07.48 alkaen.

Suninen löysi Ruotsin MM-rallista selkeän ilonaiheen: ”Vauhtia oli”

Teemu Suninen sijoittui Ruotsin MM-rallin 24. sijalle. Paljon sijoitusta merkittävämpää oli kuitenkin se, että nyt mies oli ”päätä pidempi” heti kilpailun alusta lähtien.

Lindholm pysyi suunnitelmassaan ja ylsi WRC2-luokassa toiseksi

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittuivat tänään päättyneessä Ruotsin MM-rallissa WRC2-luokassa toiseksi. Volkswagen Polo GTI R5:lla kilpailevan suomalaiskaksikon sijoitus rallin yleiskilpailussa oli kahdestoista.

Ylen lähetykset Ruotsin MM-rallista

On aika laittaa siimat kireiksi Ruotsissa! Yle lähettää torstaista sunnuntaihin saakka kattavasti ohjelmia Ruotsin MM-rallista. Ota lähetysohjelma haltuun alta.

Valloittavatko nämä yhdeksän suomalaista Ruotsin MM-rallin tulevana viikonloppuna?

Rallin MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan tuttuun tapaan Ruotsissa. Suomalaisia tulevan viikonlopun kilpailussa on peräti yhdeksän kuljettajan verran.

AKK:n Jani Backman ja Sami Heiskanen osallistuvat Ruotsin MM-ralliin​​​​​​​

Suomalaiskaksikko Sami Heiskanen ja Jani Backman toteuttavat ensi viikonloppuna Ruotsin rallissa unelmansa.

Video: Janne Tuohino osti upouuden WRC-auton ja perusti rallitallin

Vuonna 1996 Rallin MM-sarjassa debytoinut ja pitkän uransa aikana yhteensä 48 MM-osakilpailua ajanut, oululainen Janne Tuohino, 43, tekee paluun MM-sarjaan tulevana viikonloppuna Ruotsissa.

Ralli SM -sarjan kärkinimi Lindholm MM-pisteiden kimppuun

Ralli SM -sarjan avausosakilpailun Arctic Lapland -rallin voittajakaksikko Emil Lindholm, 22, ja Mikael Korhonen, 33, ajavat tulevana viikonloppuna rallin SM-pisteiden sijasta WRC2-luokan MM-pisteistä Ruotsin lumilla.

Video: Kalle Rovanperä ensimmäistä kertaa Ruotsin MM-ralliin

Ruotsin MM-ralli ajetaan tulevana viikonloppuna 14.-17. helmikuuta. Mukana on myös ensimmäistä kertaa 18-vuotias Kalle Rovanperä.

Pakko katsoa: Sunisen dokumentti AlfaTV:llä 8.2. klo 20

AlfaTV näyttää perjantaina 8.2. dokumentin Fordin MM-rallikuljettajasta Teemu Sunisesta.

Suomenmestari Eerik Pietarinen rallin MM-sarjaan

Rallin SM-sarjan SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Eerik Pietarinen ajaa tällä kaudella ainakin neljä MM-rallia WRC2-luokassa Skoda Fabia R5 -ralliautolla. Viikon päästä hän ajaa Ruotsissa Kalle Rovanperän tallikaverina Skoda Motorsportin kuljettajana.

Somekuvakisa 2.-3.2. - ota selfie Wheelyn kanssa ja voita Rallipassi!

Maailman nopeimmat alamäkiluistelijat ottavat toisistaan mittaa 2.2. Red Bull Crashed Ice -tapahtumassa Jyväskylässä. Myös Neste Rallin Wheely-maskotti fiilistelee kisatunnelmaa yleisön kanssa!