Jari Huttunen ylivoimaiseen voittoon Saksan MM-rallissa

20.8.2017 19:31Nuori suomalaiskuljettaja Jari Huttunen tuuletti sunnuntaina päättyneessä Saksan MM-rallissa RC4-luokan voittoa.

Opelin tehdastallin Opel Adam R2-autolla ajanut Huttunen kukisti luokassa toiseksi ajaneen hollantilaiskuljettaja Timo van der Marelin kolmen minuutin ja 15 sekunnin marginaalilla. Luokkavoiton lisäksi Huttunen oli yleiskilpailun nopein kaksivetoisella autolla kilpaillut kuljettaja.

Saksan MM-rallin luokkavoitto oli jatkoa Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon loppukesän menestysputkelle. Marcus Grönholmin manageroima 23-vuotias kiuruvetinen kuljettaja on kuukauden aikana ajanut neljä rallia, joista kaikista on ollut tuloksena luokkavoitto.

Voittoputki aukesi 21.-22.7. Itävallan Weiz Rallysta, jossa hän voitti Opelillaan R2-luokan. Viikko Itävallan jälkeen hän juhli uransa toisessa nelivetorallissa WRC2-luokan voittoa Jyväskylän MM-rallissa Skoda Fabia R5:llä. Jyväskylän jälkeen ”syväjäämieheksi” ristityn kuljettajan ansioluettelo täydentyi Opelin ohjaimissa Puolan EM-rallin luokkavoitolla.

Nyt vuorossa oli Saksa, jossa Huttunen johti luokkaansa lähdöstä maaliin. 21 erikoiskokeen mittaisessa rallissa suomalaispari nappasi 16 pohja-aikaa eikä luokkavoitto ollut missään vaiheessa vakavasti uhattuna.  

- Suunnitelmien mukaan meni tämä ralli. Omassa luokassa ei tällä kertaa ollut kovaa vastusta voittokamppailuun, joten ajoin noin 80-90 prosenttista vauhtia ilman turhia riskejä. Samalla testasimme myös hiukan eri iskunvaimentajia. Perjantai-iltapäivän erikoiskokeet ajettiin sateessa, mutta liukkaus ei haitannut, kun siihen ehdittiin huollossa valmistautua ja alla oli sopivat renkaat, Huttunen kertaa.

Huttusen ja Linnakedon rallin dramaattisin vaihe osui lauantaiaamupäivään, kun Opelin takarengas tyhjentyi kesken yli 40 kilometrin mittaista Panzerplatten klassikkoerikoiskoetta. Suomalaispari ei pysähtynyt vaihtamaan rengasta vaan päätti sisukkaasti jatkaa matkaa maaliin asti, yhteensä he ajoivat tyhjällä renkaalla 23 kilometriä. Pohja-ajasta he jäivät silti vain 45 sekuntia. 

- Mietimme hetken, pitääkö pysähtyä rengashommiin, mutta lopulta päätös ajaa maaliin asti kannatti. Loppuosa pätkästä tultiin pelkällä vanteella. Yksi ylipitkä hyppykin tuli tehtyä ja auto lähti hiukan jakamaan hypystä, kun rengas oli alkanut jo tyhjentyä. Tilanne ei juuri säikäyttänyt, mutta eihän se kohta ihan suunnitelman mukaisesti mennyt.  

Huttusen manageri Marcus Grönholm oli suojattinsa otteista innoissaan.

- Mahtava ajo Jarilta ja Antilta jälleen kerran, ja samalla tämä oli hyvää treeniä tulevaisuutta varten. Tällaiset tulokset helpottavat minun työtäni, Grönholm sanoo.  

Huttusen ja Linnakedon kiivas kilpailutahti jatkuu, sillä ensi viikonloppuna vuorossa on jälleen EM-osakilpailu. Tsekin Zlin Rallyssa he lähtevät jahtaamaan Junior U27-luokan kärkisijaa Opelilla. Pari on EM-pistetaulukossa luokan kakkossijalla vain kahdeksan pistettä tallikaveriaan Chris Ingramia perässä. 

- Tiivis tahti ei haittaa, sillä tästähän sitä on unelmoinut, että saa ajaa mahdollisimman paljon. EM-sarjan kannalta Tsekin ralli on todella tärkeä, joten mitään muuta tavoitetta ei ole kuin voitto. 

Saksan MM-ralli, RC4-luokan lopputulokset, top 5:
1) Jari Huttunen, FIN, Opel 3.26.35,1
2) Timo van der Marel, NED, Opel + 3.15,1
3) Julius Tannert, GER, Ford + 4.19,3
4) Taisko Lario, FIN, Peugeot + 13.13,5
5) Raphael Astier, FRA, Peugeot + 15.40,6

Teksti: Jari Huttunen Racing
Kuva: Tapio Lehtonen / RALLIRINKI