Jari Huttusen Portugalin MM-ralli täynnä teknisiä murheita

21.5.2018 09:51Tekniset ongelmat sävyttivät WRC2-luokassa Hyundailla kilpailevan Jari Huttusen ajoa sunnuntaina päättyneessä Portugalin MM-rallissa.

Parhaimmillaan luokan neljännelle sijalle nousseen nuoren suomalaiskuljettajan kilpailu päättyi keskeytykseen perjantaina erikoiskokeella kuusi, kun auton raidetangon pultti katkesi. Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo jatkoivat lauantaina kilpailua Ralli2 -säännön turvin ja ajoivat lopulta kilpailun maaliin WRC2-luokan sijalla 12. Viikonlopun parasta antia olivat viimeisenä kilpailupäivänä ajetut lupaavat erikoiskoeajat. 

- Perjantaina meillä oli kaksi rengasrikkoa, joista varsinkin jälkimmäisessä menetimme rutkasti aikaa, kun jouduimme vaihtamaan renkaan erikoiskokeella. Kutospätkällä sitten urassa oli kivi ennen oikealle kääntyvää mutkaa, raidetangon pultti napsahti poikki ja autosta tuli ohjauskyvytön, joten peli oli sillä selvä. 

Lauantaina uudelleen kisaan mukaan startanneen Huttusen autossa oli myös erilaisia ongelmia, ja hän joutui ajamaan alhaisilla turbon ahtopaineilla moottorin säästämiseksi. Lisäharmia lauantaille tuli päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun auton pohjapanssari irtosi ja vauhtia oli hidastettava entisestään. 

Sunnuntaina auto toimi paremmin ja erikoiskoeajat olivat kilpailukykyisempiä, parhaimmillaan Huttunen ylsi luokan kolmanneksi nopeimpaan aikaan. Hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen viikonloppuunsa.

- Kyllä kouluarvosana tälle kisalle on kutonen. Kilpailun olosuhteet olivat erittäin vaativat kehitysvaiheessa olevalle autolle, ja käytännössä meillä oli ongelmia koko ajan, eikä rikkinäisellä autolla voi ajaa täysillä. Sunnuntaina sentään pääsimme ajamaan hetkittäin puhtaasti ja silloin kellokin tykkäsi. Kokemustahan tästä reissusta kuitenkin karttui sekä autolle että kuljettajalle, toivottavasti jatkossa ongelmia on vähemmän. Nyt reitti on sekä nuotitettu että ajettu melkein kokonaan kilpailuolosuhteissakin läpi, joten tästä oli hyötyä tulevaisuutta varten. 

Jari Huttusen ja Antti Linnakedon seuraava MM-ralli Hyundain kehitysohjelmassa on heinäkuun lopussa ajettava kotoinen Jyväskylä, jossa he puolustavat viime vuoden voittoa. WRC2-luokan MM-pisteissä he ovat tällä hetkellä sijalla 13.

Teksti: Jari Huttunen Racing
Kuva: Hyundai Motorsport