TGS Worldwide -tiimin Pietarinen WRC2-luokan voittoon – Pynnöseltä erinomainen MM-avaus

Suomen MM-ralli päättyi sunnuntai-iltapäivällä TGS Worldwide -tiimin voitonjuhliin. 24-vuotias Eerik Pietarinen ajoin varmoin ottein WRC2-luokan voittoon. Myös 21-vuotias Ville Pynnönen teki MM-debyytissään jäätävää jälkeä sijoittumalla seitsemänneksi.

Pietarinen ajoi koko rallin rauhallisen varmasti ja toi autonsa ehjänä maaliin. Pietarisen ja kartanlukija Juhana Raitasen voiton mahdollisti reilussa johdossa olleen Kalle Rovanperän auton hajoaminen lauantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, mikä tiputti Rovanperän lopputuloksissa neljänneksi. Pietarinen ansaitsi siitä huolimatta voiton kypsällä ja virheettömällä ajollaan.

– Nyt on hyvät fiilikset, hieno kisa oli. Päästiin ajamaan hyvää kisaa ja ajettiin hyviä aikoja kilpailun aikana useille pätkille. Viimeinen pätkä ajettiin normaalisti läpi ilman mitään riskiä, selosti Pietarinen kilpailun jälkeen. 

Pietarinen on dominoinut myös rallin SM-sarjaa, mutta väläyttelee mahdollisuutta ajaa vielä kansainvälisissäkin merkeissä tänä vuonna.

– SM-sarja ajetaan loppuun, ja koitetaan tänä vuonna vielä ajaa joku MM-ralli..

Pynnöseltä onnistunut MM-debyytti

Ville Pynnönen ajoi Pietarisen tapaan kypsän kilpailun yhdessä kokeneen kartanlukijansa Timo Hantusen kanssa. Pynnönen ja Hantunen sijoittuivat luokan kokonaistuloksissa seitsemänneksi. 

– Totta kai olen tyytyväinen ja olen kyllä nauttinut koko viikonlopusta. Tänään vain yritettiin pysyä tiellä ja tehdä virheetön ajo. Kaksi viimeistä pätkää sujui todella hyvin. Ei mitään valittamista siihen nähden, että ennen tätä rallia ajanut R5:lla kisakilometrejä alle 300:aa, ja nyt tuli viikonloppuna ajettua yli 300 kilometriä, valaisi Pynnönen kokemustaustaansa.

Kotikilpailuaan ajanut jyväskyläläinen Pynnönen kiitteli myös hyvää tunnelmaa reittien varrella, sekä rallikansan tuomaa tukea. 

– Erittäin paljon ollut yleisöä tien laidalla ja kiitän heitäkin, hienosti ovat antaneet tukea. Nyt on hyvin tyhjentynyt fiilis mutta iloinen sellainen!

Kolmas tiimikuljettaja Kristian Kiviniemi ajoi ulos lauantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Mies päätti yhdessä tiimin kanssa olla jatkamatta kilpailua enää sunnuntaina, vaan keskittyä uusiin haasteisiin. 

– Käytiin autoa enemmän läpi illalla,Enemmän vaurioita oli tullut, mitä nopealla katselmuksella olin kuvitellut. Auto olisi ollut mahdollista saada kuntoon, mutta järkevin ratkaisu tässä kohtaa oli ettemme lähteneet sunnuntaille, Kiviniemi muotoili.

Tiimin huoltopalveluja nauttinut Marko Mänty oli kuudes, Teemu Asunmaa oli kolmastoista ja Jari Tuuri joutui keskeyttämään.

Gardemeister tyytyväinen tiimin tulokseen

TGS Worldwide -tiimin tiimipäällikkö ja entinen MM-rallikuljettaja Toni Gardemeister oli erittäin tyytyväinen suojattiensa otteisiin. 

– Ihan hemmetin hyvä fiilis! Eerik ylsi siihen tulokseen, mitä lähdettiin hakemaan. Tulihan se toki Kallen (Rovanperä) ongelmien kautta, mutta Eerik ajoi hyvin ja meillä oli minimitähtäimenä palkintokorokesijoitus.  Eerik ajoi todella tasaisen ajon aikalailla kärkivauhdissa, ei ollut yhtään heiluntaa ajoissa. Tänään ei ollut sitä viimeistä puristusta muttei tarvinnutkaan olla. Tämä oli hyvin opettavainen kilpailu. Tiet olivat todella huonokuntoiset, ja Eerik oivalsi kovaa ja varmasti ajamisen taidon, kiitteli Gardemeister.

Gardemeister harmitteli Kiviniemen kohtaloa. Kiviniemi oli väläytellyt jo hyvää tulostasoa ennen lauantain onnettomuuttaan. Gardemeister myös kiitteli nuoren Pynnösen erinomaista kilpailuvauhtia kokemukseen nähden.

– Kristianin puolesta harmittaa toki. Hän ajoi vaihtelevasti, ja välillä todella hyviäkin pätkäaikoja kokemukseen nähden. Auton olisi ehkä saanut korjattua kasaan sunnuntaille, mutta oli yhteinen päätös, ettei ajeta viimeistä kilpailupäivää, kertoi Gardemeister.

– Villen tulos oli erittäin hyvä kokemustasoon nähden. Hän on ajanut kolme tai neljä rallia aiemmin, ja tässä kisassa enemmän kilometrejä kuin aiemmissa kilpailuissa yhteensä. Ville sai ajettua hyviä aikojakin, varsinkin Kakariston aika eilen oli hyvä.

Tuloksia, Suomen MM-ralli, WRC2-luokka, sunnuntai:

1. Eerik Pietarinen 2:45:18.4

 2. Jari Huttunen +1:06.8

3. Gus Greensmith +2:34.9

4. Kalle Rovanperä +2:36.8

5. Pierre-Louis Loubet +4:05.0

6. Marko Mänty +5:07.2

7. Ville Pynnönen +9:01.3

13. Teemu Asunmaa +45:04.1

 

Teksti: TGS Worldwide tiedotus
Kuva: Taneli Niinimäki

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close