Tule tekemään kanssamme Neste Rallia!

7.4.2017 15:04Suomen MM-rallissa työskentelee vuosittain tuhansia vapaaehtoisia. Oletko sinä tänä vuonna yksi heistä?

Suurin osa Neste Rallin vapaaehtoisista sijoittuu reitin varrelle järjestyksenvalvontatehtäviin tai muihin reitin rakentamiseen liittyviin töihin. Jokaisella erikoiskokeella on oma järjestävä seuransa, jonka tehtävänä on hankkia erikoiskokeelle tarvittava miehistö.

Kilpailuorganisaatio tarvitsee tämän lisäksi vapaaehtoisia moniin muihin tehtäviin eri sektoreille, kuten esimerkiksi infopisteen ja kilpailutoimiston asiakaspalvelutehtäviin sekä mediakeskustyöhön. MM-rallissa saat mahdollisuuden kerryttää arvokasta työkokemusta suurtapahtuman parissa kansainvälisessä ilmapiirissä. Neste Ralli on myös mahdollisuus solmia paljon mielenkiintoisia kontakteja ja seurata aivan ytimestä, miten järjestelyistään kiitettyä ja useasti maailman parhaana MM-rallinakin palkittua tapahtumaa rakennetaan.

Mikäli olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä Neste Rallissa, klikkaa rekrytointilomakkeeseen.

Suomen MM-rallin mediatiimiin pääset hakemaan tällä lomakkeella.


Lisätietoja vapaaehtoisten rekrytoinnista: Niina Kukka, [email protected], 040 772 8213