Marcus Grönholm menestynein suomalainen Ruotsissa – ”Tasan 20 vuotta sitten voitin ensimmäisen kerran”

Viikonloppuna käytävän Ruotsin rallin menestynein suomalainen kautta aikojen – ainakin toistaiseksi – on ollut kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm, jolla on takanaan 17 Ruotsin MM-rallia, joista voittoja peräti viidestä.

Leuto talvi meinasi koitua Ruotsin, nyt 68. kertaa järjestettävän MM-rallin kohtaloksi, mutta lopulta saadaan kuin saadaankin toteutettua – tosin lyhennettynä. Marcus Grönholm pääsi asiantuntijan roolissa, entisen kartanlukijansa ja MM-sarjan rallikomission varapuheenjohtajana toimivan Timo Rautiaisen kanssa, arvioimaan naapurimaamme rallitiestöt, ennen lopullista päätöstä.

- Käytiin Timon kanssa arvioimassa reittiä viime viikolla. Sanoin silloin, että tänään pystyy ajamaan, mutta en tiedä 10 päivän päästä, koska lunta on sulanut todella paljon pois. Eihän se herkullista ole, mutta se on kaikille sama tilanne, Grönholm toteaa, ennen kuin jatkaa.

– Ei se ihan virallinen talviralli tule olemaan. Rallinastapyörät ei kestä niin paljon kiviä ja soraa, joten nastojen ja pyörien säästämistä se tulee olemaan. Tuurillakin on varmasti oma osansa pelissä, joten katsotaan miten käy.

Nostalginen vuosi ja ralli – 20 vuotta ensimmäisestä MM-rallivoitosta

Grönholmilla tulee tänä vuonna 20 vuotta ensimmäisestä MM-rallivoitostaan, joka tapahtui Ruotsissa, mutta paljon on muutakin muistettavaa. 

– Mieleenpainuvin muisto voidaan sanoa olevan vuonna 1990, jolloin ajettiin Ruotsissa ensimmäisen kerran. Traagista oli, että ensin nuotitettiin muutama päivä, jonka jälkeen ralli jouduttiin perumaan, sillä sää oli kuten nyt, 30 vuotta myöhemmin. Kaikki käytännössä suli pois.

– Siitä on tosiaan 20 vuotta, kun voitin ensimmäistä kertaa MM-osakilpailun eli vuonna 2000, ja sekin tapahtui Ruotsissa, muistelee Grönholm nostalgisesti.

Suomalaiset MM-sarjassa – "Ei minunkaan pitänyt voittaa"

Monte Carlon -rallin jälkeen ”Bosse” uskoo suomalaisiin WRC-kuljettajiin omakohtaisen kokemuksen kautta. Kausi on tietenkin vasta alussa.

– Montessa Kalle ajo järkevästi, Lappikin oli onnistuja, mutta Sunisella oli murheita. Kyllä sekä Lapin että Sunisen pitäisi pystyä olemaan mukana taistelussa, miksi ei Kallenkin. Hänellä on vielä aikaa, joten malttaisi vain.

– Kukaan suomalaiskuljettajista ei ehkä aja maailmanmestaruudesta, mutta ei koskaan tiedä. Ei minunkaan pitänyt voittaa vuonna 2000, mutta niin vain mentiin voittamaan. Vauhdin puolesta kuljettajat on kovia jätkiä, kunhan uskovat itseensä, Grönholm päättää.

Ruotsin perinteikkäässä rallissa WRC-autojen rateissa nähdään Esapekka Lappi, Teemu Suninen, Kalle Rovanperä sekä Jari-Matti Latvala.

Myös WRC3-luokassa nähdään suomalaisedustusta, kun kilpailussa mukana on Ralli SM -sarjassa SM1-luokassa ajavat Emil Lindholm ja Eerik Pietarinen, sekä Jari Huttunen. Lisäksi Junior WRC:n puolella kautensa aloittavat Sami Pajari ja Lauri Joona.

Katso ennakkovideo täältä >>

Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close