Autourheilukesää rakentaa AKK Sports Oy:lla usea tärkeä kausityöntekijä

10.6.2019 11:00Autourheilukesä 2019 tarjoilee yleisölleen arvosarjojen lisäksi nipun kiinnostavia tapahtumia, joukossaan kolme kansainvälistä suurkilpailua. Suomen MM-rallia, kartingin MM-kisaa sekä rallicrossin pohjoismaista huippukilpailua on mukana tekemässä monta osaavaa sesonkityöntekijää.

Perinteisen Suomen MM-rallin, Neste Rallin (1.-4.8.), ohella autourheiluyleisölle on luvassa mm. kartingin MM-kilpailu Flying Finn Race (6.-8.9.) sekä rallicrossin pohjoismainen huippukilpailu Rallycross Festival Kouvola (24.-25.8.). Tapahtumien järjestäjän, AKK Sportsin työntekijät, saavat tärkeää tukea kevät-/kesäkaudeksi mukaan astuneilta vahvistuksilta, jotka tuovat panoksensa kilpailujen rakentamiseen, viestintään, markkinointiin, myyntiin sekä kumppani- että tapahtumakoordinointiin.

Rami Virtanen
Suomen MM-rallia jo useampana vuonna markkinoinnin näkökulmasta avustaneen Ramin työmaa keskittyy tänä vuonna erityisesti tapahtumakumppaneiden kanssa tehtävän yhteistyön toteuttamiseen ja koordinoimiseen. Neste Rallin lisäksi Rami vahvistaa Rallicross Festival Kouvolan sekä Flying Finn Racen tekijätiimiä. Kansainvälistä työkokemustaan ”Rambo” kerryttää kiertämällä myös MM-ralleja WRC-organisaation kuvaustiimin matkassa.

Henri Karjalainen
Tämänvuotinen Neste Ralli on Henrille jo 7. peräkkäinen. Markkinoinnin koordinoinnista tontti on siirtynyt huoltoparkkitiimiin, sen lisäksi hän hoitaa Neste Rallin yhteydessä 1.8. ajettavan Digitaalisen autourheilun SM-finaalin järjestelyitä. ”Henkka” nähdään myös kartingin MM-kilpailun järjestelyjen parissa, Flying Finn Racessa hänen vastuualueenaan on varikkopäällikkyys.

Taneli Salo
Toukokuun alussa aloittanut Taneli tuo panoksensa kansainvälisten tapahtumien viestintään ja markkinointiin sisällöntuottajan roolissa. Taneli huolehtii osaltaan myös arvosarjojen sekä nuoriso- ja vastuuhankkeiden sisällöistä. Suomen MM-rallin mediatiimissä päävastuualueena on kumppaniviestinnän toteutus, jossa sormi tuskin mene suuhun, sillä takana on parin vuoden ajalta jo samankaltainen rypistys Suomen Urheilugaalasta.

Viivi Setälä
Erityisesti erikoiskoejärjestelyissä kunnostautuneen Viivin sarka on viimeiset vuodet keskittynyt Harjun erikoiskokeen koordinoimiseen. 12 vuotta sitten Suomen MM-rallin parissa aloittanut Viivi osallistuu tänä vuonna myös EK-kouluttamiseen sekä ympäristöakkreditoinnin koordinointiin. Reipasotteisen Viivin päämaja on talvikaudella Turkissa ja hänet voi bongata silloin tällöin myös mediasta – osaava ja iloinen persoona ei ole jäänyt toimittajiltakaan huomaamatta.

Niina Kukka
”Ninnillä” on vyöllään mittava kokemus Neste Rallista useassa eri roolissa. Tänä vuonna Niinan sarka keskittyy tapahtumamyyntiin sekä kutsuvieraisiin että kilpailukeskuksen järjestelyihin liittyviin asioihin. Ninni asuu Kuusamossa ja työskentelee päätyökseen Rukan hiihtokeskuksessa, rallirupeaman lähestyessä pääpaikaksi vaihtuu luontevasti Jyväskylä.

Iida Lampinen
Neste Ralli -tiimin tuore vahvistus Iida asuu Jyväskylässä ja vaikuttaa AKK Sportsin Paviljongin ”sivukonttorilla”. Hänen työsarkaansa kuuluvat kaikki henkilökunta- sekä majoitusasiat. Tapahtuman lähestyessä Iidan tukipiste vaihtuu Paviljongin kilpailukeskuksen Staff Officeen, joka varustaa ja palvelee rallintekijöitä niin tiedossa kuin varusteissakin.

Tiina Sammallahti
Asiakastilaisuuksien parissa työskentelevä Tiina on osa Neste Rallin tehokasta VIP-tiimiä. Kokenut myynti- ja markkinointihenkilö tietää ja taitaa rallimaailman koukerot, ja osaa rakentaa vertaansa vailla olevia MM-rallikokemuksia. Tiinan pääpaikka on Jyväskylän ”rallikonttorilla”, mutta palvelu pelaa puhelimitse, sähköpostitse sekä chatitse aina maailman toiselta laidalta saapuvia vieraita myöten.

Tuukka Terva-aho
Rallimaailman rautainen osaaja Tuukka on ollut jo usean vuoden osana Suomen MM-rallin huoltoparkkitiimiä. Tänä vuonnna hän vastaa Ruuhimäen Power Stagen maalialueesta. Tuukan työsarka on kisan huipentavan erikoiskokeen finaali, jonka yhteydessä hän koordinoi myös alueella olevaa Neste Rallin ohjelmallista katselualuetta, Laukaan Ralliareenaa.

Atte Koskinen
22-vuotias Atte on iästään huolimatta todellinen rallikonkari, joka on aloittanut uransa jo alakouluikäisenä apupoikana, ja nähnyt MM-rallin rakentumisen läheltä usealla eri sektorilla. Atte hyppää 10.6. alkaen osaksi Jyväskylän Harjun erikoiskokeen tiimiä, jossa hän toimii koordinointi- ja järjestelytehtävissä. Harjun näkökulmasta Atella pyörähtää käyntiin jo neljäs peräkkäinen vuosi.

Yllä esiteltyjen kausityöntekijöiden lisäksi AKK:n tapahtumien parissa työskentelee sekä ympärivuotisia työntekijöitä sekä alihankkijasuhteessa olevia tiimiläisiä.