Espanjan MM-rallissa äärimmäisen kovat panokset – varmistaako Tänak mestaruuden?

Rallin MM-sarjan viimeinen Euroopan osakilpailu ajetaan Espanjassa tulevana viikonloppuna. Katalonian alueella ajettava kilpailussa nähdään peräti kuusi suomalaista.

WRC-luokassa totutusti nähdään Citroenin Esapekka Lappi, M-Sport Fordin Teemu Suninen ja Toyotan Jari-Matti Latvala. WRC 2 Pro -luokan mestaruuden varmistanut Skodan Kalle Rovanperä ajaa näillä näkymin kauden viimeisen kilpailunsa. WRC 2 -luokassa nähdään Volkswagenilla Ralli SM -pronssille ajanut vuoden 2017 Flying Finn Future Star Emil Lindholm. RC3-luokassa nähdään Citroenilla MM-rallidebyytin tekevä Mika Karppanen, joka juhlii kilpailussa kolme vuosikymmentä kestänyttä ralliautoilu-uraansa sekä 50-vuotissyntymäpäivää.

Viron Ott Tänak lähtee pistejohdossa kauden toiseksi viimeiseen MM-ralliin. Tänakille riittää se, että hän saa kaksi pistettä enemmän kuin toisena pisteissä oleva, kuusi edellistä mestaruutta voittanut ranskalainen Sebastien Ogier. Kolmantena oleva belgialainen Thierry Neuville tarvitsee muiden epäonnen lisäksi käytännössä voiton pitääkseen elossa mestaruushaaveensa.

Radikaaleimmat miehistövaihdokset nähdään totutusti Hyundailla, kun rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari ja Espanjan MM-rallin viimevuotinen voittaja, Sebastien Loeb asettuu ratin taakse. Hänen lisäkseen kotirallissaan Hyundain rattiin palaa Sardinian MM-rallin voittanut Dani Sordo. Toyota puolestaan marssittaa Kataloniaan neljännenkin Yaris WRC:n, jonka ratissa nähdään japanilainen Takamoto Katsuta.

Valmistajien äärimmäisen tiukassa mestaruustaistossa Hyundai johtaa Toyotaa kahdeksalla pisteellä.

Kuljettajien MM-pisteet 12/14:
1. Ott Tänak (EST) 240
2. Sebastien Ogier (FRA) 212
3. Thierry Neuville (BEL) 199
4. Andreas Mikkelsen (NOR) 102
5. Kris Meeke (GBR) 98
6. Elfyn Evans (GBR) 90               
7. Jari-Matti Latvala (FIN) 84
8. Esapekka Lappi (FIN) 83
9. Teemu Suninen (FIN) 83
10. Dani Sordo (ESP) 72

Valmistajien MM-pisteet 12/14:
1. Hyundai Shell Mobis WRT 340
2. Toyota Gazoo Racing WRT 332
3. Citroen Total WRT 278
4. M-Sport Ford WRT 200

Kuljettajien kommentit

Teemu Suninen, Ford Fiesta WRC #3, M-Sport Ford World Rally Team 

– Ajoimme Elfynin (tallikaveri Evans) kanssa kolmen päivän testit ja haimme kokemusta kolmelta erityyppiseltä asfalttitieltä. Tiedämme auton olevan asfaltilla todella hyvä, ja toki soralla myös. Odotan, että pääsemme näyttämään, mitä osaamme.

– Tavoitteeni on saada vahva tulos. Olisi mahtavaa, jos voisimme taistella palkintokorokepaikasta. Meidän kolmen suomalaisen taistelu pisteissä on myös mielenkiintoinen, ja haluan pärjätä siinä. 

– Meidän täytyy pysyä keskittyneinä ja löytää hyvä rytmi heti alussa. Olen ajanut täällä joka vuosi vuodesta 2015 lähtien, joten tämä on melko tuttu kilpailu. Jos saan kaiken menemään oikein, luulen, että voimme taistella hyvästä sijoituksesta.

Esapekka Lappi, WRC, Citroen C3 WRC #4, Citroen Total WRT

– Tykkään, että ajetaan eri pinnoilla, vaikka se iso haaste onkin. Lauantaiaamu on erityisen haasteellinen, kun vaihdetaan soralta asfaltille ja heti ensimmäisestä mutkasta vauhdin täytyy olla kohdallaan. Olisi hyvä, jos perjantaina olisi kuivaa, jotta voisin hyödyntää lähtöpaikkani takana. Erityisesti siksi, että olemme olleet nopeita soralla viimeaikoina. 

– Rakastan tämän rallin asfalttierikoiskokeita. Tiet ovat nopeita, jouheita ja paikoin todella nopeita. Lisäksi ne pysyvät puhtaina, jos ei sada. Asfalttierikoiskokeet täällä ovat niitä, jotka muistuttavat aikaisemmasta rata-ajotaustasta.

– Meidän pitäisi olla nopeampia kuin aiemmissa asfalttikisoissa. Löysimme testeissä uusia juttuja autoomme. Pitää kuitenkin odottaa ensimmäiset pätkäajat, että näemme missä mennään.

Jari-Matti Latvala, WRC, Toyota Yaris WRC #10, Toyota Gazoo Racing WRT

– Soran ja asfaltin sekoitus Espanjassa on jotain, mistä olen aina tykännyt. Sorapätkät ovat jouheita, mutta todella liukkaita. Asfalttierikoiskokeet puolestaan ovat MM-sarjan parhaita: todella nopeita ja jouheita. Ajoin aiemmin asfaltti testit Espanjassa ja sain todella hyvän tuntuman autoon. Olen todella motivoitunut ja odotan pääseväni takaisin autoon taistelemaan parhaasta mahdollisesta sijoituksesta, että voisimme voittaa valmistajien mestaruuden uudestaan.

Kalle Rovanperä, WRC 2 Pro, Skoda Fabia R5 #21, Skoda Motorsport

– Olosuhteet ovat nyt todella mielenkiintoiset. Ensimmäisenä nuottipäivänä muutaman erikoiskokeen nuotitusta piti siirtää, kun tiet menivät sateesta niin huonoon kuntoon. Nekin pätkät minne päästiin, olivat todella huonossa kunnossa. Asfalttitiet täällä ovat todella hienoja, jos on kuivaa. Auto on tällä kaudella toiminut asfaltilla todella hyvin.

– Auton kanssa tehtiin ennen Walesia paljon töitä, että se olisi parempi liukkaalla. Ennen Kataloniaa emme enää testanneet ollenkaan soralla, vaan pelkästään asfaltilla. Vaikka tämä on todennäköisesti kauden viimeinen kilpailu, niin ei tämä tuota mitään erityisjännitettä.

Emil Lindholm, WRC 2, Volkswagen Polo GTI R5 #53

– Aika huikeata. Yhteistyökumppanimme panostivat vielä tähän kauteen lisää ja he toteuttivat toiveemme ja lähtivät vielä tätä viimeisintä projektia tukemaan. Todella iso kiitos tästä kuuluu heille. 

– Yhtä erikoiskoetta lukuun ottamatta meillä on reitiltä nuotit jo olemassa. Edessä on ensimmäinen tämän tyyppinen ralli minulle, jossa avauspäivä ajetaan soralla ja kaksi seuraavaa kilpailupäivää asfaltilla. Huollolla on perjantai-iltana 75 minuuttia aikaa muuttaa auto sorasäädöistä asfalttiralliautoksi. Jousitus vaihtuu, auton korkeus ja geometria muuttuvat. 

– En ole Volkswagenilla ajanut asfaltilla kuin Jyväskylän Harjulla sorapyörillä. Uskon kuitenkin, että kaikki onnistuu ja menee hyvin. Rallin soratiet ovat paikoin todella kovapintaisia ja asfalttitiet sellaisia jouheita. Tavoitteemme on päästä rallin maaliin, välttää virheitä ja kerätä eteläeurooppalaisista sora- ja asfalttiteistä mahdollisimman paljon kokemusta.

Mika Karppanen, RC3, Citroën DS3 R3T Max #81

– Kun alkoi näyttämään siltä, ettei tällaisella kansanvälisen luokituksen omaavalla autolla enää arvopisteistä SM-sarjassa ajeta, niin käännettiin katseet hieman laajemmalle. Pohdittiin vaihtoehtoja ja päädyttiin juhlistamaan pyöreitä vuosia Kataloniaan.

– Kyllä tiimin sisällä on mietitty monenlaisia vaihtoehtoja ja niitä arvioidaan, kunhan nyt saadaan kokemusta kerättyä Espanjasta. Ei tässä MM-sarjaa ole tarkoitus lähteä kiertämään, mutta ajatus kisoista siellä täällä houkuttelee.

Espanjan MM-ralli 2019: Sekoitus soraa ja asfalttia

Espanjan MM-rallin alla olosuhteet ovat olleet erittäin haasteelliset. Nuotituspäivinä Katalonian erikoiskokeita on huuhdellut todella voimakas sade. Tämä näkynee varsinkin soraerikoiskokeiden kunnossa. Kisaviikonlopulle on kuitenkin luvattu kuivempaa ja aurinkoisempaa keliä. 

Rallin erikoispiirre on se, että rallin ensimmäisenä varsinaisena ajopäivänä perjantaina reitti suuntaa sorateille, joilla on mittaa melkein 130 kilometriä. Perjantaina kolmantena ja kuudentena erikoiskokeena ajettava La Fatarella-Vilalba on kuljettajille iso haaste. Se sisältää sekä asfalttia että soraa ja on peräti 38,85 kilometriä pitkä. Erikoiskoe ajetaan ennen päivähuoltoa ja yötaukoa.

Ennen lauantain erikoiskokeita huollossa autoihin vaihdetaan asfaltin vaatimat osat jousitukseen ja voimansiirtoon. Lauantaina ja sunnuntaina asfaltilla ajetaan yhteensä 11 erikoiskoetta.              

Ralli alkaa perjantaina kello 10.23 Suomen aikaa. Rallin päätöserikoiskoe eli Power Stage alkaa sunnuntaina kello 13.18.

Kilpailun kotisivuille tästä
Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä
Kilpailun reittiaikatauluun tästä

Erikoiskokeiden määrä: 17
Erikoiskoekilometrejä: 325,56 km
Kilpailun kokonaispituus: 1288,85 km

MM-rallit Suomen televisiossa Ylen kanavilla

Espanjan MM-rallin lähetysajat »

MM-rallien kohokohdat maksutta Red Bullin netti-TV:stä

Katso Red Bull TV:n räätälöityjä kisalähetyksiä mobiilin, läppärin tai smart tv:n kautta.

Kauden tulevat lähetykset »

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close