Food Camp Neste Rallin viralliseksi yhteistyökumppaniksi

Food Camp Neste Rallin viralliseksi yhteistyökumppaniksi

10.1.2020 09:27Suomen MM-rallin järjestäjä, AKK Sports, ja Food Camp ovat tehneet yhteistyösopimuksen Neste Rallin hospitality-tilaisuuksien catering-toiminnoista.

Useana vuonna maailman parhaimmaksi MM-ralliksikin valittu Neste Ralli on samalla yksi Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia. Tulevana kesänä 6.-9.8. ajettava kansainvälinen autourheiluklassikko juhlii jo 70-vuotista taivaltaan.

”Huipputapahtumaan kuuluu huippuruoka, joka myös täydentää tapahtumakokonaisuuden”, kertoo Food Campin toimitusjohtaja Riikka Kannas, ja jatkaa ”olemme iloisia ja ylpeitä, että saamme olla mukana tarjoamassa ruokailukokemuksia rallikansalle, tämä on meille myös kehittymisen ja kasvun paikka”.

Yhteistyötä tehtiin jo viime vuoden Neste Rallissa, jossa Food Camp Finlandin keittiömestari Mikko Kaukonen yhdessä Pekka Terävän loihtivat rallikansalle VIP-tilaisuuksien tarjoilut. Tällöin katettiin ensimmäistä kertaa korkealuokkainen menu viineineen istuvana illallisena VIP Premium Harjun yleisölle.

”Jyväskylä on Keski-Suomen maakuntakeskus, jonka rikas maakuntaruokakulttuuri sekä lähituottajat antavat meille hienon mahdollisuuden antimien hyödyntämiseen uudella twistillä”, riemuitsee keittiömestari Pekka Terävä.

”Yhteistyö Food Campin kanssa toimi viime vuonna erinomaisesti ja uudistetut menut eri tilaisuuksissa, sekä erityisesti uusi premium-konsepti keräsivät laajalti kiitosta. Mielenkiinnolla odotamme, mitä ainutlaatuista pääsemme tänä vuonna 70-vuotisjuhlien kunniaksi yhdessä tarjoamaan”, kertoo Neste Rallin promoottori Jani Backman.

Uuden sopimuksen myötä Food Camp tulee vastaamaan vuonna 2020 myös muista AKK:n suurtapahtumien catering-palveluista, kuten lauantaina 11.1. Lahden Messukeskuksessa järjestettävästä autourheilun palkintogaalasta, Mestareiden Illasta.

Kuva: Karoliina Paavilainen/AKK