Neste Rallin järjestämiseen tarvitaan tuhansia vapaaehtoisia

Neste Rallin järjestämiseen tarvitaan tuhansia vapaaehtoisia

15.4.2020 06:00Suomen MM-ralli käy tänä vuonna pitkin 70-vuotiasta taivaltaan. Keskisuomalaisissa metsissä ja Jyväskylän kaupungissa rallia on tekemässä tuhansia talkoolaisia ja vapaaehtoisia sekä pitkälti toista sataa eri autourheiluseuraa ja yhdistystä.

Vaikka koronapandemia asettaa haasteita kaikkialla maailmassa, Neste Ralliin valmistaudutaan niin tavalliseen tapaan kuin mahdollista, sillä tehtävää on vuosittain paljon. Kaiken kaikkiaan tapahtuman rakentamiseen tarvitaan noin 4 500 ihmisen verkosto.

- Monesti rallitalkoolaisuus ymmärretään hieman kapea-alaisesti niin, että rallia tehdään vain ”metsän keskellä” erikoiskoejärjestelyjen parissa. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, sillä tapahtumassa tarvitaan varsin monialaista osaamista. Kilpailuviikolla rallihommat sitovat suuret määrät tekijöitä mm. mediakeskuksessa, jossa viestintätiimi suoltaa uutisia ja ajankohtaissisältöjä lähes vuorokauden ympäri. Myös erilaiset kilpailutekniikan tehtävät tarjoavat mahdollisuuksia oman osaamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen – tuloslaskenta, ajanottoryhmät, katsastustoiminta, huoltoalueen järjestelytehtävät sekä erilaiset toimisto-, tietotekniikka- ja rakennustyöt vaativat satojen ihmisten työpanoksen, usein moniammattisessa tiimissä, jossa osa on talkoolaisia, osa palkkatyössä, kuvailee kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

Rallintekeminen on järjestäjäorganisaatio AKK Sports Oy:lle ympärivuotinen sarka, joka alkaa heti edellisen vuoden kilpailun jälkeen, kun järjestäjä arvioi palautetta yleisöltä, erikoiskokeiden järjestäjiltä, yhteistyökumppaneilta, tiimeiltä sekä medialta. Kattavan analyysin perusteella pyritään kehittämään toimintaa, koulutuksia sekä itse tapahtumaa vastaamaan vuosi vuodelta yhä paremmin kysyntään.

Talkoolaistoiminnan keskiössä ovat seurat ja kyläyhdistykset, jotka tekevät erikoiskokeilla itse käytännön työn. Kevättalvella reitin julkistamisen jälkeen erikoiskokeilla aletaan urakoida hartiavoimin, jotta katselualueet, palvelut, parkkipaikat ja kaikki rallin läpiviemiseen tarvittava saadaan tehtyä. Lukematon määrä maanomistajia, tiehoitokuntia ja kyläyhdistyksiä tulee kontaktoida, jotta lupa-asiat saadaan kuntoon, ja jotta kilpailun aikana vapaaehtoisia on tarpeeksi. 

AKK Sports Oy toimii myös erikoiskokeiden suuntaan koordinoivana ja neuvoa-antavana organisaationa. Jokainen erikoiskoe on oma erilainen kokonaisuutensa, mikä on myös yksi Suomen MM-rallin vahvuuksista. AKK ja Neste Rallin organisaatio kouluttavat erikoiskokeiden tekijät toimiinsa ja antavat toiminnan raamit, joiden puitteissa erikoiskokeiden järjestäjät voivat oman osuutensa tehdä. 

Koulutuksiin panostetaan merkittävästi, jotta talkoolaistoimijat ovat mahdollisimman hyvin valmistautuneita tehtäviinsä ennen kilpailua, sen aikana ja jälkeen. Suomen MM-rallin kansainvälisesti kehutut järjestelyt ovat tunnettuja paitsi siitä, että asiat toimivat ammattitaidolla ja laadukkaasti, myös ennen kaikkea turvallisesti. Vastuullinen rallinrakentaminen tarkoittaa turvallisuuden ohella myös entistä vahvempaa yhteisövastuuta ja ympäristöstä huolehtimista.

Konkareille yhteisöllinen perinne, uusille hieno oppikokemus

Kilpailunjohtaja Tarkiaisen mukaan kaikkien Neste Rallia rakentavien verkoston hahmottaa parhaiten tiivistämällä sen kolmelle tasolle: ympärivuotiset toimijat, erikoiskokeiden päällystö sekä erikoiskokeiden, kilpailukeskuksen/huoltoparkin sekä muiden toimintojen vapaaehtoiset.

- Ilman vapaaehtoisia ja talkoolaisia tämän kokoista tapahtumaa ei voi tehdä. Autourheiluseurojen ohella mukana on toimijoita kaikilta mahdollisilta aloilta - jalkapalloa, jääkiekkoa, suunnistusta, tanssia, capoeiraa, nyrkkeilyä, metsästystä, vanhoja mopoja, taitoluistelua, ja tottakai myös yksittäisiä osaajia! Neste Ralli kokoaa toimijoita aina Hangosta Utsjoelle ulkomaita myöden. Meille halutaan tulla tekemään rallia ja se on joka vuosi yhtä hienoa kuulla. Tarvitsemme jokaisen panosta ja kiitänkin jo tässä vaiheessa kaikkia mukana olevia.

Talkoolaisuus on yhteistyösuhde, joka antaa kummallekin osapuolelle. Seura tai yhdistys kerää usein merkittävän osuuden vuodessa toimintaansa käyttämistään rahoista rallitalkoilla. Vapaaehtoiselle ralli saattaa puolestaan tarjota ihan uudenlaisia kiinnostavia mahdollisuuksia leipätyöhön tai opintoihin liittyen.

- Vuosien saatossa monet ovat löytäneet rallin kautta itselleen työ- tai harjoittelupaikan, joko suoraan ralliorganisaatiossa tai jonkun kumppanimme palveluksessa. Jotkut ovat saaneet puolestaan sysäyksen oman yritystoiminnan käynnistämiseen autourheilun ja tapahtumajärjestämisen parissa. MM-rallin parissa syntyy myös aina mainioita tilanteita verkostoitua eri alojen ammattilaisten kanssa.

Tarkiainen muistuttaa, että Neste Ralli on erinomainen oppimiskokemus kaikille uusille tekijöille, sillä vapaaehtoisille annettavan koulutuksen ja kokemuksen voi helposti viedä käytäntöön monilla elämän osa-alueilla - urheilullisesta näkökulmasta sen voi jalkauttaa suoraan oman seuran toimintaan ja esimerkiksi kilpailuihin. 

Joka vuosi saadaan uusia osaajia pois jäävien tilalle, mutta tuoreille tekijöille on aina tilaa. Suomen MM-ralli on jatkumo ja yhteisöllinen perinne, joka näyttäytyy erityisen tärkeänä jo pidempään mukana olleille konkareille.

- Kyllähän tekijöitä aina tarvitaan. Minulle tämä on kunnia-asia; on hienoa olla mukana tekemässä maailman parasta MM-rallia ja toivotankin kaikki mukaan tekemään, kertoo Vesalan erikoiskokeen päällikkö Anu Kallio.

- Olen täysin samaa mieltä, tekemällä oppii ja aivan varmasti jokaiselle löytyy tehtävää. Kaikki mukaan vaan, hymyilee Sahloinen-Moksin erikoiskokeen päällikkö Alpo Kukkonen.

Kiinnostuitko työtehtävistä Neste Rallissa? Ole rohkeasti yhteydessä erikoiskoekoordinaattori Viivi Firatiin[email protected]!

Vapaaehtoiset

Kuvat: Toni Ollikainen/AKK ja Sami Lamminaho/AKK