Suninen löysi Ruotsin MM-rallista selkeän ilonaiheen: ”Vauhtia oli”

Teemu Suninen sijoittui Ruotsin MM-rallin 24. sijalle. Paljon sijoitusta merkittävämpää oli kuitenkin se, että nyt mies oli ”päätä pidempi” heti kilpailun alusta lähtien.

Käytännössä Sunisen parantunut meno huokui kaikesta. Mies oli itsevarman ja keskittyneen oloinen kisan aattona, ja kun ralli pyörähti käyntiin, oli helppo havaita, mistä käytännössä oli kyse.

Ford-kuljettaja takoi perjantaina sellaisia EK-aikoja tulostaululle, sellaisella varmuudella, ettei kovinkaan monella kilpakumppanilla ollut mitään jakoa suomalaisen vauhdissa. Perjantain jälkeen johtomarginaali Ott Tänakiin oli vain kaksi sekuntia, joten lauantaina oli odotettavissa erittäin kovaa vääntöä. 

Päivän toisella erikoiskokeella Sunisen ajolinja lipesi sen verran tien oheen, että juuttuminen lumipenkkaan söi aikaa ja sijoituksia siinä määrin, että mies aloitti takaa-ajon kaukaa kärjen takaa.

– Vauhtia oli, ja olin tosi tyytyväinen autoon. Johdin kisaa perjantain jälkeen, mutta sitten lauantaiaamusta tuli harmillinen, pieni virhe, Suninen kertasi.

Kyseinen virhe tiputti sijoituksen kahdeksannelle sijalle, jolta Suninen lähti ponnistamaan kohti parempia sijoituksia. Illan viimeisellä metsäerikoiskokeella Suninen ja kartanlukija Marko Salminen joutuivat kuitenkin pettymään, kun aavistuksen loskalle karannut takarengas ja pidon äkillinen katoaminen saivat auton lipeämään toistamiseen tieltä.

– Pyörähdimme ja osuimme puuhun. Kisa jäi kesken, ja sunnuntaina olikin sitten tarkoitus vain löytää rytmi ja fiilis takaisin.

Positiivisena huomiona Suninen listaa kuitenkin rallin tärkeimmän annin; nyt vauhtia oli niin, että taistelu rallin voitosta oli todellisuutta. Se lupaa hyvää myös tulevaisuuteen, joka Sunisen osalta jatkuu maaliskuun alun Meksikon osakilpailulla.

– Ei saatu pisteitä valitettavasti tästä kisasta. Tämä oli kuitenkin askel eteenpäin, ja toivottavasti voimme jatkaa tällä tavalla, ajoa kehittäen.

Kuva: Mika Wuorela

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close