Video: Sunisella edessä ensimmäinen Australian MM-ralli

14.11.2018 10:26Rallin MM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan tällä viikolla Australiassa. Kaukaiseen kilpailuun lähtee Suomesta tuttu kuljettajakolmikko: Toyotan riveissä ajavat Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi sekä Fordin Teemu Suninen, joka osallistuu nyt urallaan ensimmäisen kerran kyseiseen ralliin.

Rallin MM-sarjan tilanne ennen Australiaa on erittäin jännittävä, sillä sekä henkilökohtainen että valmistajien mestaruus ovat vielä auki. Kuljettajien maailmanmestaruuteen on saumaa kolmella kuljettajalla. Fordin viisinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier johtaa sarjaa, mutta toisena vaaniva, ensimmäistä mestaruuttaan jahtaavaa Hyundai-pilotti Thierry Neuville on vain kolme pistettä perässä. Omalla lusikallaan mestaruuskeitosta hämmentää myös Toyotan Ott Tänak, joka on 23 pistettä Ogieria jäljessä. 

Tallien mestaruustaistelussa piikkipaikkaa pitää Tommi Mäkisen kipparoima Toyota ennen Hyundaita ja Fordia. Suomalaiskuljettajien roolina Australiassa on tukea talliensa ja tiimikavereidensa mestaruustaistelua. Sinivalkoista väriä ei ole tällä kaudella vielä nähty MM-rallissa korkeimmalla korokkeella, joten yritystä suomalaisilla riittää varmasti.

KULJETTAJIEN KOMMENTIT

Teemu Suninen, Ford Fiesta WRC #3, M-Sport Ford World Rally Team 

- Ajan nyt ensimmäistä kertaa Australiassa, mutta valmistaudun siihen samalla tavalla kuin muihinkin osakilpailuihin ja olen katsellut videoita ollakseni mahdollisimman hyvin perillä kilpailun luonteesta. Nuotitin tämän kisan vuonna 2016, mutta reitti on erilainen, joten kaikkia pätkiä ei ole paperilla. Meidän täytyy keskittyä nuotittamiseen, jotta olemme heti valmiita hyökkäämään. 

Tämä on kauden viimeinen ralli ja mestaruustaistelu on kova, joten luvassa on mielenkiintoinen ja jännittävä kisa. Sebastienilla on hyvät mahdollisuudet napata uransa kuudes mestaruus ja myös tiimillä on mahdollisuus merkkimestaruuteen. Olen valmiina antamaan kaikkeni auttaakseni heitä ja tarkoitus päättää kausi hyvään tulokseen. 

Jari-Matti Latvala, WRC, Toyota Yaris WRC #7, Toyota Gazoo Racing WRT

- Odotan Australiaa innolla, sillä se on ralli, josta pidän todella paljon. Kisan ilmapiiri on rento ja sää yleensä mahtava, joten siellä on mukava päättää rallikausi. Erikoiskokeet ovat myös hyviä, reittiin on tehty paljon muutoksia viime vuoteen verrattuna. Olemme kuitenkin ajaneet suurimman osan teistä takavuosina ja tiedämme, että ne ovat melko nopeita ja siitä minä pidän. Viime aikoina vauhtimme on ollut hyvää ja lähden luottavaisena matkaan, toivottavasti saan hyvän tuloksen joka auttaa tiimiä voittamaan mestaruuden. 

Esapekka Lappi, WRC, Toyota Yaris WRC #9, Toyota Gazoo Racing WRT

- Tavoitteenani on olla lopputuloksissa korkealla ja auttaa tiimiä voittamaan valmistajien mestaruus. Viime vuonna tämä kisa sujui kokemusta kerätessä ja toivottavasti se auttaa tällä kertaa parempaan lopputulokseen. Irtosoraa on täällä niin paljon, että kärjessä ajaminen tien aukaisijan roolissa on iso haaste. Viime vuonna ajoin ensimmäisenä autona reitillä, joten sitä tuli harjoiteltua, mutta opimme myös, että välillä voi sataa rajusti ja että metsäosuuksilla pito voi vaihdella paljon.

VIDEO: Teemu Suninen ennakoi kauden viimeistä MM-rallia

Katso alla olevalta videolta Teemu Sunisen ennakkotunnelmat sekä historiallista materiaalia Australian MM-rallista!

Australian MM-ralli 2018: MM-sarjan loppuhuipennus liukkailla sorateillä

Australian osakilpailu on vauhdikas soraralli, jonka erityishaasteena on tien pinnan irtosora. Ensimmäisenä reitillä ajavan epäkiitollinen osa on aurata pitoa paremmaksi takana tuleville, joten lähtöpaikalla voi olla ratkaiseva merkitys kilpailun voiton ja MM-taistelun kannalta. Tämä kisa on suomalaisittain pienoinen kummajainen, sillä kukaan nyt mukanaolevista piloteistamme ei onnistunut voittamaan sitä. 

Australian rallissa ajetaan kolmen päivän aikana 24 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 319 kilometriä. Reitti on uudistunut viime vuoteen verrattuna, sillä vain kahdeksan erikoiskoetta ajetaan samassa muodossa. Ralli alkaa Suomen torstain ja perjantain välisenä yönä. Ensimmäisen päivän ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta ja 102 EK-kilometriä. Lauantaina rallikaravaani kiertää kymmenen erikoiskoetta, ja EK-kilometrejä kertyy 133.

Sunnuntai on kilpailu päätöspäivänä, ja silloin ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 84 kilometriä. Rallin ja koko MM-kauden päättävä, lisäpisteitä jakava Power Stage -erikoiskoe on nimeltään Wedding Bells18 2, ja se ajatetaan Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna.

Kilpailun kotisivuille tästä
Kilpailuun ilmoittautuneiden listaan tästä
Kilpailun reittiaikatauluun tästä

Erikoiskokeiden määrä: 24
Erikoiskoekilometrejä: 318,64 km
Kilpailun kokonaispituus: 1017,07 km

Videot, kuvat ja artikkelit maksutta WRC Media Roomista

Rallin MM-sarjasta on tarjolla journalistiseen käyttöön runsaasti sarjan tuottamaa, maksutonta materiaalia. Ota aineistot haltuun ja siirry materaalipankkiin alla olevasta linkistä.

WRC Media Room »

Liveseuranta ja ajankohtaiset uutiset rallin MM-sarjan kanavista

Ralliradio, reaaliaikaiset tulokset sekä sosiaalisen median ja WRC+ palvelun kautta runsaasti päivittäisiä ekstrasisältöjä - kaiken tämän ja paljon muuta löydät rallin MM-sarjan kanavista.

wrc.com »
twitter.com »
facebook.com »
instagram.com »
youtube.com »

MM-rallit Suomen televisiossa Neloselta ja Ruutu+:sta

Australian MM-rallin lähetysajat »

MM-rallien kohokohdat maksutta Red Bullin netti-TV:stä

Katso Red Bull TV:n räätälöityjä kisalähetyksiä mobiilin, läppärin tai smart tv:n kautta.

Kauden tulevat lähetykset »

Neste Rallin kanavista ajankohtaista sisältöä läpi MM-kauden

nesterallyfinland.fi »
twitter.com »
facebook.com »
instagram.com »
youtube.com »
#RallyFinland

Kuva: @world/Red Bull Content Pool