Tänak Kakariston karmeassa draamassa kärkeen – Pajarille jo toiset pohjat

Neste Rallin johdossa lauantain päivähuoltoon tultaessa ajaa Viron Ott Tänak. Tänak ajoi hurjaa kyytiä Kakariston ensimmäisen ajolenkin ja samalla tallikaverit Kris Meeke sekä kilpailua johtanut Jari-Matti Latvala joutuivat vaikeuksiin. JWRC-luokassa Neste Rallin kaikkien aikojen nuorin kuljettaja, Sami Pajari, antaa huikeita näyttöjä rallimaailmalle.

Ott Tänakin iskua osattiin lauantaille odottaa, mutta se tuli kenties terävämpänä kuin muut kilpakumppanit uskoivat. Tänak ajoi Kakaristossa 8,1 sekunnin pohjat ja kun pahimmista kilpakumppaneista eli Toyota-tallikavereista Kris Meeke joutui keskeyttämään ja Jari-Matti Latvala kärsi rengasrikon, venähti voittokamppailu sekunnin kymmenyksistä jo lähemmäs 15 sekuntia.

Hieman eroa muihin saanut Tänak sai Kakariston jälkeen aavituksen hengähtää lähes puolitoista päivää kestäneen, aivan maksimimaalisen kilvan ajamisen jälkeen.

– Ei ehkä aivan yhtä kaasu pohjassa menty kuin silloin, kun oli niskaan hengittäjiä. Nyt on vähän tilaa hengittää, Tänak totesi ennen päivähuoltoa.

Ongelmistaan huolimatta Jari-Matti Latvala ajoi sankarillisen torjuntavoiton Kakaristossa jääden rikkinäisellä autolla Tänakin pohjista vain 14,1 sekuntia. 

– Pikkutien alussa oli viime vuonna järjestäjän laittama betonieste. Tänä vuonna sitä ei ollut, joten muutin nuottia, vaan ei ollut hyvä. Takapyörä tippui ojaan, ja siellä oli pään kokoinen kivi, joka rikkoi renkaan. Onneksi ei jääty enempää, Latvala kommentoi tilannettaan Kakariston maalissa.

Vielä ilmiömäisemmän tempun 34-vuotias töysäläinen teki aamun lenkin päättäneessä Leustussa, kun tuloksena oli pohja-aika 0,1 sekunnin erolla Tänakiin autolla, josta puuttui lähes kokonaan toinen puoli perästä.

– Pitää ajatella valmistajien mestaruutta ja keskittyä Lappiin nyt. Auto menee hyvin, on teknisesti hyvin kunnossa. Luisti muutamassa paikassa enemmän kuin luulin, eli on auton aeropaketista hyötyäkin, kohti huoltoa suunnannut Latvala jutteli.

Suomalaisten hyvä asetelmat kärjessä täydentää upeasti ajava Citroenin Esapekka Lappi, joka on 15 erikoiskokeen jälkeen kolmantena, 16,1 sekuntia Tänakia perässä.

– Täysillä mennään. Ei ole enää hirveetä taistelua, kun ei löydy downforcea Toyotia vastaan näillä nopeilla pätkillä. Aika paljon joutuu nostelemaan verrattuna viime vuoteen. Yritän minkä pystyn, Lappi totesi.

Teemu Suninen on paininut vauhdin puutteen kanssa koko kilpailun ajan ja on rallissa kahdeksantena.

– Yritimme löytää tälle päivälle lisää pitoa, mutta nyt se osuu maahan ja menetämme taas pitoa. Muutimme säätöjä, mutta palasimme taas lähtöruutuun. Annoin aivan kaikkeni, mutta en saa nipistettyä sekunteja. Kartturinkin mielestä mennään aivan maksimirajoilla nyt. En ole vauhtiini tyytyväinen, sillä tiedän, että en ole nyt sillä tasolla, missä parhaimmillani olisin.

WRC-tilanne EK 15/23 jälkeen
1. Ott Tänak (EST) 1.36.40,3
2. Jari-Matti Latvala (FIN) + 13,8
3. Esapekka Lappi (FIN) + 16,1
4. Andreas Mikkelsen (NOR) + 39,7
5. Sébastien Ogier (FRA) + 41,2

8. Teemu Suninen (FIN) + 1.36,9

Kalle Rovanperä intoutui hassuttelemaan – "huvikseni ajoin kovaa"

Tehdastallien WRC 2 Pro -luokkaa johtava Skodan Kalle Rovanperä nautti Neste Rallin soraränneistä myös lauantaiaamuna. Yli kolmella minuutilla ranskalaista Eric Camillia johtava Rovanperä ei jäänyt vaan kontrolloimaan tilannettaan kärkipaikalla.

– Hieno pätkä. Huvikseni ajoin kovaa ja nautiskelin. Pienemmällä tiellä pitäisi olla enemmän pitoa; ei kovempaa pääse. Muuten menee ihan kivasti, Rovanperä hauskuutti Kakariston maalissa.

WRC 2 Pro -tilanne EK 15/23 jälkeen
1. Kalle Rovanperä (FIN) 1.41.35,2
2. Eric Camilli (FRA) + 3.15,7

Huttunen nousi toiseksi WRC 2 -luokassa

Yksityistallien WRC 2 -luokassa ajava Hyundain Jari Huttunen lähti lauantaipäivään luokkansa neljäntenä, mutta nousi jo päivän ensimmäisellä erikoiskokeella kolmanneksi Takamo Katsutan ongelmien siivittämänä. Leustussa Huttunen kiri vielä venäläisen Nikolay Gryazinin ohi ja lähtee lauantain toiselle ajolenkille upeasti luokan toiselta sijalta.

– Hieno pätkä ilman virheitä. Liukkaampi kuin edellinen. Auto toimii, ei ole hajonnut renkaita, eikä ole muitakaan ongelmia, Huttunen kertoi Leustun maalissa.

WRC 2 -tilanne EK 15/23 jälkeen
1. Pierre-Louis Loubet (FRA) 1.42.37,8
2. Jari Huttunen (FIN) + 1.01,1
3. Nikolay Gryazin (RUS) + 1.06,0
4. Johan Kristoffersson (SWE) + 2.27,6
5. Henning Solberg (NOR) + 9.18,3

Sami Pajari ajaa itseään isosti rallimaailman kartalle JWRC-luokassa 

Suomalaisen ralliautoilun tuorein tulevaisuuden lupaus, Flying Finn Future Star -voittaja Sami Pajari tekee hienoa ja määrätietoista jälkeä ensimmäisessä MM-rallissaan. AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmään kuuluva Pajari on noussut luokassaan neljänneksi muun muassa huikean Päijälän 10,2 sekunnin pohja-ajan myötä. Pohja-aika oli Pajarille Neste Rallissa jo toinen. Lisäksi edestä ovat poistuneet Martin Sesks keskeytyksen vuoksi ja Jan Solans ohjaustehostimen ongelmien myötä.

– Ihan hyvin tulee. Muutkin ajaa pirun kovaa. Yritetään pitää tuollaista samaa omaa tasaista vauhtia ja välttää tyhmät riskit. Suunnilleen samalla lailla mennään, 17-vuotias Pajari kommentoi suorituksiaan varsin kypsästi.

Toinen luokan suomalaiskuljettaja ja Pajarin kollega Flying Finn Academystä, Aleksi Röyhkiö, ajaa myös hienosti ja on kuudentena 15 erikoiskokeen jälkeen.

– Aamun lenkki meni hyvin, mutta tällä viimeisellä pätkällä jarrut loppuivat. Levyt oli varmaan sen verran kierossa ja palat loppu, että ei oikein topannut. Käydään huollossa ja jatketaan vähän kovempaa, Röyhkiö totesi Leustu 1:n maalissa.

JWRC-tilanne EK 15/23 jälkeen
1. Tom Kristensson (SWE) 1.52.10,9
2. Dennis Rådström (SWE) + 34,2
3. Rolan Poom (FIN) + 51,0
4. Sami Pajari (FIN) + 56,0
5. Jan Solans (ESP) + 1.13,4
6. Aleksi Röyhkiö (FIN) + 2.34,2

Neste Ralli jatkuu lauantaina vielä neljällä erikoiskokeella, kun edessä ovat Pihlajakoski, Päijälä, Kakaristo ja Leustu toistamiseen.

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close