Tänak Neste Rallin voittoon – Lapille ja Latvalalle äärimmäisen tärkeät palkintosijat

Rallin MM-sarjan kauden 2019 yhdeksäs osakilpailu, Neste Ralli, on päättynyt Jyväskylässä virolaisen Ott Tänakin voittojuhliin. Toyotalla ajaneen Tänakin lisäksi palkintokorokkeella nähtiin kuitenkin tuplasti sinivalkoista väriä, sillä Citroenin Esapekka Lappi ajoi toiseksi ja Tänakin tallikaveri Jari-Matti Latvala kolmanneksi.

Tänak ei antanut sunnuntaina rallin johtopaikalta juuri siimaa kenellekään, vaikka Latvala ajoikin pohjat Ruuhimäen ensimmäiselle ajokerralla.

Virolaisen timanttisista ajotaidoista ja kilpailunhallinnasta kertoo myös vielä kilpailun viimeisellä, Ruuhimäen Power Stage -erikoiskokeella ajama pohja-aika, jonka myötä Tänak sai voittopisteiden lisäksi viisi MM-lisäpistettä.

– Tämä on ollut tärkeä viikonloppu. Sarjan kesätauko tuli oikeaan väliin, sillä olin aivan murtunut Sardinian keskeytyksen jälkeen. Nyt saimme täydellisen tuloksen. MM-sarjaa on vielä jäljellä kuitenkin viisi osakilpailua, joten tarvitsemme vielä viisi tällaista viikonloppua, Tänak ennakoi loppukautta ja maailmanmestaruustaistoa.

Lapilla edessä kunnon juhlat

Esapekka Lapin MM-kausi oli Jyväskylään lähdettäessä vaikeuksilla ja keskeytyksillä katettu. Ruotsin MM-rallin toinen sija helmikuussa ei ole juuri lämmittänyt pieksämäkeläisen mieltä.

Lapin ennakko-odotukset Neste Ralliin olivat hyvin pessimistiset, mutta liekö matalat odotukset vai muu kotitaika tehnyt temput, sillä Lapilta nähtiin kenties kauden paras suoritus Jyväskylässä. Oli miten oli, Lappi lupaa juhlia isosti.

– On ollut isoja paineita, ja on hyvä saada tämä tulos. Se on parempi kuin uskallettiin odottaa. Olisi voinut tulla ehkä vähän kovempaakin. En ole pystynyt tuomaan tallille tuloksia, mutta nyt lopultakin onnistuin. He todellakin ansaitsevat tämän. Tänään juhlitaan täysiä!

Latvalan toive toteutui – Sunisella vaikeaa

Niin ikään melko syvissä vesissä taistellut Jari-Matti Latvala toivoi käännettä todella vaikealle kaudelleen Jyväskylästä ja se onnistui. Kakariston rengasrikko säikäytti, mutta töysäläinen otti niskalenkin takaiskusta ja iski välittömästi takaisin kärkikamppailuun. 

Kolmannen sijan myötä Latvala sai kaipaamansa käännekohdan kaudelleen.

– On ollut valtavasti painetta, ja kaikenlaista oli mielessä tällä pätkälläkin. Ei ollut mitenkään rentoa ajaa, ja pikku virheitä tuli. Koitin tulla kovaa, mutta pojat ovat hyökänneet tosi hyvin.

Teemu Suninen ei lopulta saanut vauhdista kiinni koko viikonlopun aikana, vaikka ajo tuntuikin hyvältä.

– Hauskaa on ollut. Tuntuu, että autossa menee hyvin, mutta ajat ei riitä. On vähän kotiläksyjä tehtävänä.

WRC-lopputulokset
1. Ott Tänak (EST) 2.30.40,3
2. Esapekka Lappi (FIN) + 25,6
3. Jari-Matti Latvala (FIN) + 33,2
4. Andreas Mikkelsen (NOR) + 53,4
5. Sébastien Ogier (FRA) + 56,1

Kalle Rovanperä ajoi neljänteen peräkkäiseen voittoon

Tehdastallien WRC 2 Pro -luokka oli Kalle Rovanperän ja kartturi Jonne Halttusen dominointia alusta asti. Rovanperä ja Halttunen eivät pelkästään johtaneet luokkaa ensimmäisestä erikoiskokeesta maaliin saakka, vaan ajoivat myös pohja-ajan Neste Rallin jokaiselle 23 erikoiskokeelle.

– Hieno viikonloppu. Ajettiin kovaa! Kiitos kaikille, saatiin paljon kannustusta. Hypättiin viimeinen hyppyri nokalleen. Meillä on ollut hyvää vauhtia monissa ralleissa, ja voitettiin asfaltilla ennen tätä.

WRC 2 Pro -lopputulokset
1. Kalle Rovanperä (FIN) 2.38.34,4
2. Eric Camilli (FRA) + 4.47,0

WRC 2 -luokan voitto Venäjälle - Huttunen toinen

Yksityistallien WRC 2 -luokka päättyi lopulta venäläisen huimapään Nikolay Gryazinin voittoon. Suomen Jari Huttunen antoi hyvän vastuksen, mutta taipui lopulta 14 sekunnin verran.

Sunnuntain valopilkku oli jo kahdesti rallin keskeyttämään joutunut Emil Lindholm, joka palasi kilpailuun mukaan sunnuntaina. Toisen polven rallikuljettaja ja vuoden 2017 Flying Finn Future Star -voittaja ajoi pohja-ajan jokaiselle sunnuntain neljälle erikoiskokeelle.

Hyundain WRC-autollakin tällä kaudella SM-ralleja jo ajaa ehtinyt Huttunen oli tyytyväinen tulokseen, mutta ei paljastanut tulevaisuudestaan mitään.

– Pitää olla tyytyväinen tähän. Rengasrikkoa lukuun ottamatta meni hyvin ja ongelmitta. En tiedä mikä on seuraava kisa, Huttunen totesi mystisesti rallin maalissa.

WRC 2 -lopputulokset
1. Nikolay Gryazin (RUS) 2.41.09,0
2. Jari Huttunen (FIN) + 14,0
3. Johan Kristoffersson (SWE) + 2.03,8
4. Pierre-Louis Loubet (FRA) + 6.44,5
5. Henning Solberg (NOR) + 10.46,8

Aleksi Röyhkiö nousi sunnuntaina neljänneksi JWRC-luokassa

AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmään kuuluva Aleksi Röyhkiö piti sinivalkoisia värejä esillä junioreiden MM-sarjassa, kun 19-vuotias nuorukainen nousi päätöspäivänä yhdysvaltalaisen Sean Johnstonin ohi neljänneksi ja toisena ajanut Ruotsin Dennis Rådström joutui keskeyttämään.

Röyhkiö pääsi Neste Ralliin asettamaansa tavoitteeseen.

– Tehtävä suoritettu. Tavoitteenamme oli päästä rallin maaliin ja se onnistui. Kiitos kaikille tukijoille ja myötäeläjille, Röyhkiö totesi kilpailun maalissa.

JWRC-lopputulokset
1. Tom Kristensson (SWE) + 2.55.17,2
2. Jan Solans (ESP) + 1.28,0
3. Roland Poom (EST) + 11.54,8
4. Aleksi Röyhkiö (FIN) + 13.25,2
5. Sean Johnston (USA) + 13.42,3

Rallin MM-sarja jatkuu Saksassa 22.-25. elokuuta.

Kuva: Toni Ollikainen/AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close