Tänak uusimassa Neste Rallin voittoaan – Lappi toisena, Latvala kolmas

Viron Ott Tänak vankisti lauantain jälkimmäisellä ajolenkillä asemiaan Neste Rallin kärkipaikalla ja on uusimassa viime vuoden voittonsa. Toyotalla ajavan Tänakin Kakariston ensimmäisellä ajokerralla repäisemä ero ja muiden vaikeudet näyttävät osoittautuvan Suomen MM-rallin merkittävimmäksi käänteeksi.

Parhaana suomalaisena rallissa ajaa Citroenin Esapekka Lappi, joka on jäänyt lauantain päätteeksi Tänakista 16,4 sekuntia. Jari-Matti Latvala on ajanut selvästi varovaisemmin Kakariston rengasrikon ja ensimmäisen päivähuollon jälkeen. Latvalan ero virolaiseen tallikaveriinsa on jo lähes 30 sekuntia.

Sunnuntaina Neste Rallissa on vielä jäljellä neljä erikoiskoetta: kaksi ajokertaa sekä Laukaassa että Ruuhimäessä. Mikäli ihmeitä ei tapahdu, on Tänakin eron kaventaminen reilun 45 erikoiskoekilometrin aikana lähes mahdoton tehtävä.

Rallin MM-sarjan kokonaistilanteessa kärjessä oleva Tänak oli syystäkin tyytyväinen lauantain viimeisen, Leustu 2:n maalissa.

– On ollut hyvä ja siisti päivä meille. Iltapäivällä tuli puhdas ajo. Nyt on huomiselle vähän hengitystilaa. Aamulla ja eilen oli kyse sekunnin osista. Nyt odotetaan huomista, Tänak kertoi.

Esapekka Lappi on lyönyt itsensä, kartturinsa Janne Fermin ja autonsa iskuun, jota moni ei varmasti uskaltanut toivoa villeimmissä päiväunissakaan.

– Oli yllättävän hyvä iltapäivä, en halunnut nyt ottaa riskejä. Nautin todella, Lappi hehkutti.

Jari-Matti Latvala myöntää, että otti päivähuollon jälkeen varovaisemman otteen ajamiseen, mikä on näkynyt suoraan tuloksissa. Latvala on kuitenkin tiukasti kolmannessa sijassa kiinni.

– Ei uskalla painaa, kun ei ole varaa mennä leveäksi. Se menee alitajuntaan, ja vähän vauhti tippuu. Esapekka on löytänyt jotain hyvää nyt vauhtiinsa. Huollossa tajusin, ettei nyt ole varaa virheisiin, ja pitää tuoda auto kotiin. Se tarkoittaa, etten voi saada parasta irti, Latvala harmitteli.

Allapäin on ollut myös Teemu Suninen, jonka vauhti ei ole ottanut löytyäkseen koko ralliviikonlopun aikana.

– Päivä on ollut pettymys. Kovaa ajettiin ja tultiin se, mitä päästiin. Tähän ajoon olen tyytyväinen. Vauhti ei riitä kärkeen, mutta paljon kovempaa ei pysty menemään, Suninen totesi Leustu 2:n maalissa.

WRC-tilanne EK 19/23 jälkeen
1. Ott Tänak (EST) 2.08.49,4
2. Esapekka Lappi (FIN) + 16,4
3. Jari-Matti Latvala (FIN) + 28,8
4. Andreas Mikkelsen (NOR) + 50,5
5. Sébastien Ogier (FRA) + 53,1

Rovanperä nauttii täysin rinnoin Keski-Suomen vuoristoradoista

WRC 2 Pro -luokassa jatkuu tositarina Kalle Rovanperästä, joka nauttii jokaisella solullaan ja sielun sopukalla kotirallistaan. Lauantain jälkeen eroa luokan toiseen ja ainoaan kilpakumppaniin, Ranskan Eric Camilliin on jo yli neljä minuuttia.

– Uskomatonta hommaa nyt toisella lenkillä. Tiet ovat hyvässä kunnossa ja auto toimii hyvin. Tällaisena tämä on kiva laji: ajaa sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä, ja kivipaikat kierretään, Rovanperä innostui.

Nuoren miehen haastatteluletkautukset alkavat olla jo klassikkomateriaalia.

– On ollut mahtava päivä, ja rallit ovat kuhisseet tänään hyvin, Rovanperä nauratti päivän viimeisin erikoiskokeen maalissa.

WRC 2 Pro -tilanne EK 19/23 jälkeen
1. Kalle Rovanperä (FIN) 2.15.22,9
2. Eric Camilli (FRA) + 4.14,2

Huttunen mukana WRC 2 -luokan huippujännittävässä voittokamppailussa

Hyundain Jari Huttunen taistelee venäläiskuljettaja Nikolay Gryazinin kanssa WRC 2 -luokan voitosta sunnuntaina, kun kärjessä yli minuutin erolla aina lauantain viimeisellä pätkälle asti ajanut Ranskan Pierre-Louis Loubet ajoi ulos Leustussa. Huttusen ja Gryazinin ero päätöspäivään lähdettäessä on 12,1 sekuntia.

– Olisi tultu kovempaakin, mutta puolessa välissä meille näytettiin, että Loubetia nostetaan tielle. Otin paukutkin pois siinä, ja hävittiin aika paljon, Huttunen kertoi Leustun maalissa.

WRC 2 -tilanne EK 19/23 jälkeen
1. Nikolay Gryazin (RUS) 2.17.50,8
2. Jari Huttunen (FIN) + 12,1
3. Johan Kristoffersson (SWE) + 2.03,2
4. Pierre-Louis Loubet (FRA) + 6.20,0
5. Henning Solberg (NOR) + 9.48,7

Pajari kaatoi autonsa JWRC-luokassa

Neste Ralliin Flying Finn Future Star -palkinnon voittaneen Sami Pajarin kilpailu päättyi ulosajoon ja keskeytykseen heti päivähuollon jälkeen Pihlajakosken toisella ajokerralla.

Luokan toinen suomalaiskuski, Aleksi Röyhkiö, lähtee päätöspäivään puolestaan luokan kuudennelta sijalta.

Röyhkiöllä oli tilannetta Päijälän toisella vedolla.

– Oli siihen asti ihan hyvä veto, kunnes saatiin edellä menevä kiinni. Jouduttiin ajamaan pikkutie pölyssä ja suorillakin nostamaan kaasua ja jarruttamaan, kun ei nähnyt mitään.

JWRC-tilanne EK 19/23 jälkeen
1. Tom Kristensson (SWE) 2.29.36,9
2. Dennis Rådström (SWE) + 25,2
3. Jan Solans (ESP) + 1.11,3
4. Roland Poom (EST) + 8.07,0
5. Sean Johnston (USA) + 12.58,4
6. Aleksi Röyhkiö (FIN) + 13.14,4

Sunnuntaina edessä Power Stage ja palkintojenjako

Neste Ralli jatkuu päätöspäivänä sunnuntaina 4.8. kilpailun neljällä viimeisellä erikoiskokeella, kun sekä Laukaa että Ruuhimäki ajetaan kahteen kertaan. Aamun aloittaa Laukaan ensimmäinen ajokerta kello 08.38. Ruuhimäen toinen ajokerta on myös niin kutsuttu Power Stage -erikoiskoe, josta viisi parasta kuljettajaa saavat lisäpisteitä MM-sarjaan.

Palkintojenjakojuhlallisuuksia vietetään Jyväskylän Paviljongilla kello 16.00 alkaen.

Kuva: Toni Ollikainen/AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close