Turvallisuus – kaiken perusta

Turvallisuus – kaiken perusta

Suomen MM-rallin turvallisuustyö on ympärivuotinen projekti.

Kun yksi Suomen MM-ralli on ohi, alkaa turvallisuusryhmä hahmottelemaan jo tulevaa rallivuotta, jotta seuraavan vuoden tapahtumasta saadaan jälleen mahdollisimman hyvä ja toimiva kokonaisuus. Turvallinen ja sujuva katsojakokemus on osa Neste Rallin perustaa, mikä näkyy tekemisen laajuudessa sekä tasossa, joka on Suomessa maailman korkeinta luokkaa.

Järjestelyiltään maailman paras

Suomen MM-ralli on valittu järjestelyiltään useana vuonna maailman parhaaksi. Tapahtuman turvallisuuspäällikkö Pentti Kankaan mukaan selitys tähän löytyy kilpailujärjestämisen pitkissä perinteissä ja tekemisen perustason laadusta, joka on erittäin korkealla tasolla. Perustason lisäksi päälle tehdään vielä vähän ylimääräistäkin työtä. 

Osaaminen kiinnostaa jatkuvasti myös maailmalla, ja asiantuntijamme ovat päässeet konsultoimaan ulkomaisia tahoja sekä käyneet auttamassa kansainvälisten rallikilpailuiden reitti- ja turvallisuustyössä. 

Turvallisuussuunnitelma ja yleisöturvallisuuskartoitus

Yksi isoimmista tapahtumaa ennen koottavista teoksista on muutamasatasivuinen turvallisuussuunnitelma, jonka autourheilun kattojärjestö FIA vaatii ennen jokaista MM-osakilpailua. Suomen MM-rallin tapauksessa suunnitelmaa kootaan tammikuusta lähtien, aloittaen pohjakarttojen, pelastusreitin, katselualueiden, kulku-urien ja ylityspaikkojen hahmottelemisesta. Se on tuotoksena mittava riskienhallintaoperaatio, jonka tarkoituksena on ottaa kaikki mahdolliset vaikuttavat tekijät huomioon. 

Työ vaatii täsmällisyyden ja pikkutarkkuuden ohella hyvän käsityksen siitä, miten autot erikoiskokeilla saattavat käyttäytyä – ei pelkästään normaalisti edetessään, vaan myös odottamattoman tilanteen sattuessa. Yli kahdenkymmenen erikoiskokeen rallissa katselualueita mahtuu noin 60-70, jonka lisäksi huomioon otetaan myös muita alueita, kuten pihoja. 

Valmiustarkastus – kaikki valmiina h-hetkeen

Neste Rallia edeltävinä päivinä kaikilla erikoiskokeilla tehdään valmiustarkastus, jossa varmistetaan, että kaikki on kunnossa kilpailupäiviä varten. Rallin reitin pituus on useampia satoja kilometrejä, ja sen matkan varrelta joka ikinen tiekilometri suunnitellaan, luvitetaan, ja koordinoidaan turvallisuuteen liittyvät tekijä. Kaikki mitä kevään aikana on suunniteltu ja järjestelty kulminoituu näihin rallia edeltäviin päiviin. 

Valmiustarkastuksessa on mukana aina kilpailun turvallisuuspäällikkö Pentti Kangas, turvallisuusassistentti Mika Häyhänen sekä kunkin erikoiskokeen päälliköt ja turvapäällikkö. Läpikäytäviä asioita on pöytäkirjassa kymmeniä.

Erikoiskokeen kisakuntoon valjastaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että aitiopaikat rallikansalle ovat paitsi turvallisia, myös sataprosenttisen valmiina, kun erikoiskoe alkaa. Rakentamiseen kuuluu katselualueiden aitojen pystyttämistä, kulku-urien nauhoittamista ja erilaisten opaste-, kielto- ja rajoituskylttien paikoilleen laittamista. Ajallisesti noin viikko ennen kilpailua elementit ovat pitkälti rakennettuina.

Turvallisuus- ja kriisivalmius on paitsi saumatonta yhteistyötä eri yhteistyötahojen kanssa, myös jatkuvaa valppautta ja valmiutta toimintaan. Erikoiskokeita varten on olemassa niin helikopteri kuin ambulanssikin lähtövalmiudessa. Lisäksi reitille sijoitellaan muutamiin kohtiin sukeltajia ja väliturvapisteestä löytyy aina ammattitaitoinen lääkäri. 

Yhteisponnistus palkitaan

Erikoiskokeiden turvallisuus on monen eri tahon yhteistyön summa. Mukana on niin viranomaisia ELY-keskuksesta Poliisiin, kuin myös lähialueen autourheiluseuroja ja yhdistyksiäkin, järjestävän organisaation turvallisuusalan ammattilaisten ohella. Pelkästään yhden yksittäisen erikoiskokeen järjestämiseen tarvittava henkilömäärä on valtava, lukeman ollessa helposti yli 150 henkeä.

Kaiken kaikkiaan työmäärä on valtaisa, mitä tehdään sen eteen, että katsojille voidaan tarjota rallielämys, joka on ennen kaikkea turvallinen. Viralliset katselualueet ovat reitti- ja turvallisuustiimin sekä erikoiskoejärjestäjien yhteisponnistus koko MM-ralliyleisölle.

Yksi parhaista palkinnoista tapahtuman jälkeen, ei vain turvallisuustiimille mutta koko Suomen MM-rallille ja rallikulttuurille, on hyvin sujunut tapahtuma. 

Tehdään jatkossakin yhdessä maailman parasta ja turvallisinta rallia!